tiistai 14. toukokuuta 2019

Hyppytekniikkakoulutus, osa 1

Meillä alkoi kolmen kerran hyppytekniikkakoulutus johon Udon lisäksi osallistuu sen veli Noki ja sisko Peppi. Mukana on myös isosisko Wii sekä toissavuoden pentueesta Nuttu ja Rio. Meillä on kiva porukka taas kasassa yhdessä oppimassa uutta :)

Hyppyhän se on agilityradan yleisin este niin miksipä ei vähän voisi sitäkin katsoa että miten koira sen suorittaa ja voisiko sen tehdä vielä paremmin ja turvallisemmin.
Tuttavani Hanna kouluttautuu hyppytekniikkavalmentajaksi ja kuusikkomme on osa Hannan koulutukseen kuuluvaa harjoittelua. Ihan superhienoa että pääsimme tähän projektiin mukaan! Kiitos!

Jokaisella kerralla tehdään 2 eri harjoitusta ja aloitimme nyt perussarjasta sekä set pointista. Välissä teimme pientä tikasharjoitusta missä Hanna katsoi koiran kropankäyttöä, mm. takajalkojen hahmotusta sekä miten lantio kaareutuu työskennellessä.  Tässä oma huomio oli että tämän lihasten aktivoinnin jälkeen kaikilla tuntui perussarja paranevan.

Kaikki harjoitukset videoitiin ja saimme ohjeet miten harjoitella näitä kahta tekniikkaa ennen  seuraavaa kertaa sekä miten erityisesti olisi hyvä jumpata.
Udon perussarjoissa tuli ensin parit megaloikat mutta saatiin hyvät hyppysarjat kun välien pituutta muutettiin sopivammaksi.




Harjoitusten ohessa moni sai vielä todella hyviä vinkkejä palkkaukseenkin ja muita pieniä vinkkejä mitä ei ole itse tullut ajatelleeksikaan.
Näistä(kin) syistä on hyvä käydä aina välillä eri kouluttajilla (laji kuin laji) koska toinen näkee asioita eri tavalla kuin toinen. Sitten ottaa sieltä ne sopivimmat vinkit itselleen. Itse tykkään sellaisesta jatkumosta missä tehdään pidempää yhteistyötä yhden kouluttajan kanssa, mutta välillä haetaan joltakulta muulta jotain uutta näkemystä. Ei niin että jatkuvasti ravataan eri paikoissa ja vaihdetaan opetustyyliä viikon välein.


Pepillä on yleensä monta rautaa tulessa, mutta sai siitä sentään kuvan

En ole minkään tietyn ohjaustyylin vannoutunut kannattaja (enhän mä varmaan erotakaan niitä :D ) vaikka käymmekin OMD -kouluttajalla, enkä ymmärrä hypetyksiä/halveksumisia, teen sitä mikä sopii sillä hetkellä parhaiten koiralleni ja minulle! Ei sitä mikä on sillä hetkellä muotia.
Miksi tehdä itselle (!!) vaikeammin siksi että se nyt nykyään tehdään näin jos koiran näkökulmasta sillä ei ole eroa. Lopputulos kuitenkin sama? Teen tätä koiralleni ja itselleni, en muille. Toki kokeilen eri vaihtoehtoja enkä heti tyrmää niitä.

Olemme myös käyneet ja tulemme käymään kouluttajalla joka on hyvin erityyppinen kuin vakkarikouluttajamme, mutta en silti koe että pää on ihan sillisalaattia. Poimin sieltä niitä vinkkejä mitä ihailen tämän kouluttajan omassa tekemisessä jos ja kun ne tuntuvat sopivan meille.

***

Loppuun vielä vähän röntgenkuvia koska Late (Pilvimarjan Klaebo) kävi terveystarkastuksissa, silmät, sydän ja polvet terveet, lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja selän lausuntoja vielä odotellaan (lisäys 20.5.2019 = Laten selkätulos LTV1 VA0). Latelta kuvattiin myös olkapäät kuten Udoltakin, näyttivät hyviltä :) Nöyrä kiitos jälleen kasvattini tutkituttamisesta!
Olen myös vilpittömän iloinen siitä että pentueen isän Boogien (Sunborne Brilliant Black Bourgogne) jälkeläisistä on tutkittu yli puolet kuvausikäisistä. Ja eri linjaisten narttujen kanssa tulokset ovat olleet oikein hyviä, lonkat A tai B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, selät LTV0-LTV1 jne.












perjantai 3. toukokuuta 2019

Talviloma

Poikkeuksellisesti talviloma tuli vietettyä vasta huhtikuussa ja ihan kotimaassa (käytiin me kyllä päiväristeilyllä Tallinnassa ;-)  )! 
Lämpötila lähenteli -no ei ihan, mutta melkein niitä reilua +30 astetta mihin on edellisvuosina talvilomillaan tottunut.

Tavoitteena lomalla oli nauttia aikatauluttomuudesta, tehdä pitkiä rauhallisia lenkkejä, pihatöitä,  vähän treenatakin (jälkeä ja agilitya), ja levätä! Kaikki toteutuivat ja oli kyllä onnistunut loma.












tiistai 16. huhtikuuta 2019

Ekat hiihtäjät tarkastettu

Udon veljen omistaja kysyi minulta joskus, ehkä alkuvuodesta, että olenko miettinyt Udon terveystarkastuksia. Vastasin että olen, 21.3.2018 alkaen :-) Siitäpä alkoikin sitten yhdessä aikojen kyttäily koska Ahma Eläinklinikalla on tarkastuspäiviä milloin saa koko paketin. Luustokuvathan sieltä saisi milloin vain mutta silmäpeilaaja on paikalla vain silloin tällöin, 1-2 krt kuukaudessa.

Ihan synttäripäivän kieppeillä ei vielä käyty mutta sopiva päivä sopivasta paikasta löytyi huhtikuulle ja samalla sai kaiken minkä halusinkin, eli silmät, polvet, sydänkuuntelun, lonkat, kyynärät ja selän (LTV ja VA). Extrana otin vielä olkapäiden kuvauksen epävirallisena.

Udo olikin ensimmäinen tästä pentueesta joka kävi tarkastuksissa eikä Noki paljoa jäänyt perään koska se tarkistettiin reilu tunti Udon jälkeen. Olipa tosi huojentavaa ja kivaa että saatiin "tämä peli avattua", vielä hyvin tuloksin.

Udon (Pilvimarjan Mikkelsplass) tulokset:
silmät terveet
sydän ei sivuääniä
polvet 0/0
lonkat B/B (kuvanneen ell arvio oli A tai B)
kyynärät 0/0 (ell arvio 0/0)
selkä LTV0 VA0 (ell arvio: ei huomautettavaa)
olat epävirallisesti terveet

Nokin (Pilvimarjan Björndalen) tulokset:
silmät terveet
sydän ei sivuääniä
polvet 0/0
lonkat A/A (ell arvio oli A tai B)
kyynärät 0/0 (ell arvio 0/0)
selkä LTV1 VA0 (ell arvio: ei huomautettavaa)


Tässä Udon kuvat:









maanantai 1. huhtikuuta 2019

PAIM-T

Paimennusvaisto on yhdistelmä perinnöllisiä ominaisuuksia ja kykyjä, joiden ansiosta koiraa voidaan käyttää laumaeläinten hallitsemiseen. Se on kaavamaista, pakonomaista ja edelleen merkityksellistä paimenkoirien käytöstä, joka ei ole koulutuksen tai kokemuksen tulosta.

Hetken mielijohteesta ilmoitin Udon paimennustaippariin (paimennustaipumustesti) Somerolle 30.3.2019. En edes tiennyt mikä koko testi on, mutta googlailin ja päätin että mennäänpä kokeilemaan.
Udon kanssa ollaan käyty kerran katsomassa lampaita kun se oli puolivuotias, joten tavallaan aika kylmiltään siis testiin. Mikä onkin hyvä, ettei asia ole opittua vaan luontaista.
Syksyllä Udo kyllä syttyi heti lampaille mutta en osannut yhtään arvata miten se toimii erilaisessa testitilanteessa.

Lauantaiaamuna ei ollut mitään ongelmia nousta 5.30 ylös ja lähteä ajelemaan klo 6:25 Somerolle. Ilmoittautua piti paikan päällä klo 7.30-8.00 joten halusin olla ajoissa kun en yhtään tiennyt mitä tuleman pitää.

Paikalle päästyämme ensin ilmoittautumaan, rokotusten tarkastus, suoritusvuoron arvonta (me oltiin neljänsiä) ja kisakirjan osto. Tässä kohtaa vähän jännitti ja kisakirjaa täyttäessä kädet tärisi. Onneksi työntekijäporukka oli tosi rentoa ja pitivät leppoisaa ilmapiiriä yllä joten minäkin rentouduin. Tässä välissä oli sitten aikaa käydä vähän kävelyttämässä koiraa ennen klo 8 alkavaa tuomarinpuhuttelua. Kaikessa neuvottiin hyvin joten epäselvyyksiä ei ollut kuin oikeastaan siinä että pitääkö koiralla olla panta vai saako olla valjaissa testin ajan, mutta sekin selvisi ajan myötä, panta pitää olla. Ja sen olin onneksi ottanut mukaan.

Tuomarinpuhuttelussa keräännyttiin tuomarin luokse koirien kanssa (oletan että tässäkin vaiheessa tuomari tarkkaili kaikkien koirien käyttäytymistä) ja meille kerrottiin testin kulusta. Kaikki selvää.
Puhuttelun jälkeen siirryttiin ensimmäiseen, eli sosiaalisuusosioon.
Se suoritettiin arvotussa järjestyksessä koirakko kerrallaan. Ensin sosiaalisuus ihmisiä ja koiria kohtaan, tuomari tervehti koiraa ja tarkisti mikrosirun. Sen jälkeen käveltiin ihmis- ja koirajoukon läpi "kuin oltaisiin päiväkävelyllä". Alkuun jännitin että haluaako Udo vain leikkiä muiden koirien kanssa mutta testikoira oli passiivinen meitä kohtaan joten suotta tätä jännitin. Meni siis tosi hyvin, Udo kulki nätisti.
Seuraavaksi siirryttiin aitaukseen missä ei siis ollut lampaita, ja siellä koira päästettiin irti. Tarkoituksena testata suhdetta ohjaajaan sekä ääniherkkyyttä. Lähdimme kävelemään tiettyä reittiä jossa oli esteen (kaadetun penkin) ylitys sekä kova ääni (koliseva ämpäri tiputettiin meidän lähellä maahan) kahteen kertaan.  No problem. Sitten jätin koiran tuomarille ja kävelin aitauksen toiseen päähän mistä kutsuin koiran luokseni, tämäkin meni hienosti, Udo tuli reippaasti ja empimättä. Täällä sai höpötellä koiralle, kehua jne.

Kun kaikki koirat olivat tehneet suorituksensa niin niiden osalta jotka läpäisivät sen, siirryttiin paimennustaipumusosioon.

Jokainen odotti vuoroaan paikassa mistä ei ollut näköyhteyttä (samoin kuin sosiaalisuusosiossa, tai siinä kyllä pystyi kurkkimaan toisten suorituksia) suorituspaikkaan. Meitä kutsuttiin koirakko kerrallaan tekemään oma osuus. Täällä ensin kierrettiin lammasaitaus koira kytkettynä. Tämä oli siis ensimmäinen kerta kun näimme lampaita sinä päivänä. Lampaat kököttivät paikoillaan ja koiralle sai näyttää että hei, katso tuolla on noita lampaita. Sen jälkeen käveltiin lähtöpisteeseen joka oli 50 metrin päässä. Sieltä lähdettiin kävelemään takaisin kohti lampaita ja noin puolessavälissä tuomari pyysi irroittamaan hihnan, tässä kohtaa siis koiralle ei saanut puhua enää mitään. Kaikessa neuvotaan koko ajan, ei tarvitse arvailla mitä pitää tehdä.

Udo muistaakseni lähti heti kohti aitausta mutta palasi luokseni ja sitten aloitettiin kävely ympäri lampaita. Kierrettiin muutama kerta ja Udo vain nätisti kulki lähellä. Pikkuhiljaa se alkoi kiinnostumaan paikallaan kököttävistä lampaista, jos ne olisivat liikkuneet niin uskoisin että se olisi kiinnostunut heti, mutta hyvä näin että kiinnostus on lampaisiin eikä "vain johonkin liikkuvaan". Sitten sain käskyn pysähtyä ja katsoa kohti lampaita, siinä Udo lähti kiertämään aitausta toiselle puolelle vaikka lampaat edelleen vain seisoivat hievahtamatta, eli oisko termi keräämään niitä mua kohti (korjaus: oikea termi on hakee tasapainon). Muistaakseni vielä minua pyydettiin lähtemään liikkeelle ja siinäkin Udo liikkui hyvin.  Tätä sen ei tarvinnut tehdä kauaa kun tuomarilta tuli kiitos, testi ohi. Koko ajan siis olimme lammasaitauksen ulkopuolella. Muistikuvat tosiaan osittain vähän hatarat, ja koska siellä ei saanut valo- eikä videokuvata niin näillä mennään.

Tässä kohtaa ei vielä saa tietää mikä on tulos, joten arvelin että kait se hyvin meni.
Lähdin viemään kuraista Udoa autoon lepäämään ja odottelin siellä että loputkin koirakot suorittavat osuutensa.




Jossain vaiheessa sitten seinälle alkoi tulla tuloksia ja hyvänen aika kun hymy nousi korviin, Udolle oli
merkitty ERINOMAINEN!! Ja koulutustunnus (?) PAIM-T. Sitten alkoikin tiedon tykitys kaikkiin mahdollisiin somekanaviin, ensimmäisenä infosin henkistä tukeani Tiinaa, joka oli yksi harvoista jotka tiesivät että testiin olin edes tullut.
Mä olin/olen niiiiiin ylpeä mun pikku pojastani ettei tosikaan :) Ja muutenkin sen käytöksestä koko testin ajan, näin ne yllättää.

Testissä vain kaksi koiraa sai ERIn, yksi sai H:n, kahdella puutteellinen ja yksi hylätyn. Eli ei näköjään ihan läpihuutojuttu.


Testistä kerrotaan lisää: https://www.kennelliitto.fi/lomakkeet/paim-t-saannosto

Olisihan tuota paimennusta kiva jatkaa, mutta katsotaan nyt millä aktiivisuudella..


maanantai 18. maaliskuuta 2019

Maaliskuinen moi!

Tällä viikolla vietetään Udon ja sen sisarusten 1-vuotissynttäreitä, mun pentu on jo niin vanha!
Löysin päivityksen jonka olin tehnyt Kiran poismenon jälkeen ja hitto täähän on toteutunut:



Udo on kyllä mahtava tapaus, sen touhuille saa oikeasti päivittäin nauraa. Se on sopivan puupäinen, sitä ei vastoinkäymiset kaada eikä toimintakyky katoa. Mutta silti se on oppivainen, innokas oppimaan ja tekemään. Se oppisi varmaan hetkessä mitä vain sille keksisi ja osaisi opettaa! Siinä on sitä kaipaamaani potkua ja asennetta. Se ei turhia nöyristele eikä pyytele anteeksi olemassaoloaan. Vaikka sillä joskus treenatessa vähän voi mopo keuliakin niin sen saa kuitenkin helposti (yleensä!) kuulolle. Tekeminen vaan on niin siistiä! Mutta se myös ajattelee ja osaa tarjota asioita. Se haluaa tehdä täysillä ajatuksen kanssa. Välillä se ihan hämmentää mua. 

Kotona se on helppo kotikoira, siis no saattapi se touhuilla yksinään jotain ei-niin-sallittua ja räyhätä takapihalla jollekin en tiedä mille jne mutta noin muuten, arki rullaa hyvin ja rennosti.
Vielä se ei ole "ajatuksenjatke" mutta silti niin supersiisti jäbä että en voi kuin päivittäin seistä peilin edessä ja kiittää kasvattajaa loistopojasta :D
Jottei tämä nyt olisi pelkkä Udon ylistyspostaus niin onhan siinäkin ne toiset puolensa, saattaa sitä jotkut jutut vähän jänskättää. Mutta ei nyt niin paljoa että kokisin sen ongelmana. Osa ehkä epävarmuutta mikä menee iän myötä ohi tai niistä opitaan pois. Ei haittaa meidän elämää, onneksi. 

Lelu on sille paras palkka, on se ahnekin mutta olen joskus testannut että on kaksi palkkaa tarjolla, nami ja lelu, lelu voittaa. Mutta onneksi sitä saa opetettua namillakin oikein hyvin koska kaikkeen se lelu ei ole sopivin vaihtoehto.

On niin ihanaa kun on koira joka haluaa tehdä eikä sitä tarvitse maanitella tekemään. Mitä vain sen kanssa on kokeillut niin se on tassu lipassa valmiina tekemään. Kokeilut nyt ovat olleet lähes kertaluontoisia mutta jos ei agilitya jostain syystä voitaisi harrastaa niin Udolta löytyisi intoa tokoon, paimennukseen, nose workiin, jäljestykseen, vepeen. Omistajan into onkin sitten oma juttunsa :D
Toki jokin rauhallisempi tekeminen, esim nenänkäyttöjutut olisivat hyvää vastapainoa vauhdikkaalle ja kiihdyttävälle agilitylle.
Ainahan on riskinsä hyvin innokkaan koiran kanssa että tekisi koko ajan jotain, mutta palataan taas omistajaan, onneksi se on sen verran "laiska" että koirat saavat kyllä paljon lepoakin (lenkkeilyn, jumppaamisen, uinnin, agilityn yms lisäksi) ja meillä on aina ollut käytössä ns. nollapäivät kun ei tehdä oikeasti mitään, koirat käyvät ulkona tekemässä vain tarpeensa. Olen kuullut vasta vuosia niin tehtyäni että se on erittäin hyvä asia levon ja palautumisen kannalta.


Udon kanssa ollaan käyty joka toinen viikko ohjatussa "agilityssa", eli ollaan juostu ja pidetty hauskaa. Ollaan harjoiteltu perusohjauksiin tulemista ja niiden yhdistelmiä. Udolle se on valtavan kiva leikki. Matkan varrelle osuu sitten niitä siivekkeitä ja putkia joiden läpi juostaan.  Kaikki tekeminen pidetty turvallisena ja treenipätkät lyhyinä.

Vaihtoehtona on toki olla tekemättä mitään esim ennen luustokuvauksia, mutta jos tekee ammattilaisen valvonnassa ja järkeä käyttäen niin en näe estettä että jo nuoresta alkaen harjoitellaan agilityn perustaitoja, eikä niitäkään tehdä usein, 0-2 krt viikossa. Tuo poika kyllä satuttaa itsensä ennemmin perusarjessa kuin ohjatussa tekemisessä. Itsekseen juostessaan ja riehutessaan se tekee sellaisia loikkia, käännöksiä ja törmäyksiä mitä se ei ole joutunut vielä koskaan "agilityssa" tekemään. Enkä voi sitä koko ajan pumpulissakaan pitää. Kuplamuovissa korkeintaan.



Ja aika äkkiä kiikutan fyssarille/kranioon tms kun tarvetta on. Esim viimeksi kun Udo teki vanhempieni luona sellaisen superloikan missä tuolia kaatui ja seinää kolisi (iskän ensimmäinen lause: "kuoliko se"?) niin halusin sen tarkastuttaa ja niinhän sieltä pientä tälliä löytyi parista kohtaa. Hoidettiin vielä kotona laserilla sekä venytyksillä ja jälkitsekkauksessa todettiin parantuneiksi, lantion pienen pientä vinoutta oli mutta sekin vielä pikatsekattiin fyssarilla nyt lauantaina ja kaikki on taas ok.


Kaisakin on taas aloittanut agilityn! Todella monen vuoden tauon jälkeen. Peruskunto on koko ajan ollut hyvä mutta nyt vähän lisäsin jumppaa (uimassakin ollaan käyty) ennen lajitreenaamisen aloittamista ja tavoitteena olisi saada sille pujottelu kuntoon ja vähän kisatakin. Kaisalla on 2 nollaa 1-luokasta olemassa.
Tulevana viikonloppuna haetaan virallinen mittaustodistus ja ensi viikolla sillä on kraniohoito, joten kohta meitä ei estä mikään! :D
No joo, ei sekään oikeasti paljoa tee, ei ole edes mitään vakkaritreenipaikkaa. Perusjutut se osaa ja muistaakin. Pujottelu on ollut aina se vaikein, en ole ehkä osannut kouluttaa oikein. Sekin varmaan pienellä hienosäädöllä saadaan ihan suht toimivaksi. 

Kaisa kävi ison radan treeneissä, olipa hauskaa!

Hilla täytti helmikuussa 14 vuotta, edelleen se vaan porskuttaa lenkeillä mukana, jumppaa intopiukeana ja vähän haettu lihaskuntoa uimalastakin. Tuntui että se alkoi lähes kuivumaan kokonaan käsiin, sillähän perusaktiivisuus arjessa on nykyään lähes nolla joten ei ihmekään jos lihaskato pistää jo silmään ja käteen. Mielestäni tilanne on nyt jo parempi, eihän siitä enää mitään lihaskimppua saakaan mutta täytyy sitä olla sen verran että liikkuminen on mukavaa ja helppoa.

Niin, ja siltä poistettiin kaksi nisäkasvainta ja samalla sterkattiinkin, se oli tammikuun lopussa. Leikkaus meni hyvin ja Hilla toipui uskomattoman nopeasti! 




Hilla kraniossa,  Marin hoidettavana helmikuussa. Mummokoira sai extrapitkän hoidon :)

Huomasin että blogissa on edelleen kävijäliikennettä niin josko sitä kohta taas innostuisi päivittämäänkin jotain uudestaan!




maanantai 10. syyskuuta 2018

Hyvin menee!

Löysin tekemäni muistiinpanot 6-viikkoisista Ansan & Boogien pennuista :D Monta juttua tunnistan niistä edelleen, hauska löytö!


Trikkiuros, Pilvimarjan Björndalen "Ole Einar" (nykyään Noki)
- iloinen, touhukas, leikkii hyvin, hakeutuu seuraan

Merleuros, Pilvimarjan Mikkelsplass "Pål Gunnar / Mörssäri" (Udo)
- itsenäinen puuhastelija, ensimmäisenä lelujen kimpussa, leikkii vahvasti, rohkeasti ottaa isoja tiloja haltuun

Merlenarttu, Pilvimarjan Johaug "Juha"
- jätkämäinen narttu, aukoo päätään minkä kerkeää, uhmakas, päsmäri, lähtee leikkiin hyvin, mieluummin seuraa vähän sivusta ja huutaa sieltä mielipiteitään

Merleuros, Pilvimarjan Klaebo "Late"
- maailman iloisin ja kaikessa mukana koko ajan, pitää kaikista ja ensimmäisenä vieraiden sylissä, ulvoo huomiota, haluaisi olla villi ja vapaa, leikkii hyvin. Oli ensimmäisenä "pystyssä" ja kiipeämässä.

Merlenarttu, Pilvimarjan Weng "Kaunokainen" (Willa)
-  iloinen, reipas ja avoin sylikoira jonka söpö ulkonäkö hämää, leluun käydään raivolla kiinni eikä luovuteta

Trikkinarttu, Pilvimarjan Björgen "Tirriäinen / Björgeni" (Peppi)
- sähinkäinen, kiukkupussi, piikkisika, touhukas, raahaa kaikkea perässään, taisteluhuudoin päin kaikkea! Leikkii!

***

Tälle kuusikolle tulee kohta 6 kuukautta ikää täyteen ja olen ihan älyttömän tyytyväinen näihin. Jos ei mitään (kop kop) terveydellistä estettä tule niin kelpo harrastuskoira tulee jokaisesta :) Vaikka se ykkösasia on olla perheenjäsen, mutta sehän nyt on niin selviö että tarvitsisiko sitä edes kirjoittaa...?

Veljekset Late, Noki ja Udo

Korvat hanakasti koittavat lähes jokaisella pysyä pystyssä, Udo selvinnyt helpoimmalla. Hampaat tulleet kaikilla oikeaan asentoon, peitsiriskihän tässä oli olemassa. Pojilla pallit todistetusti jo ennen luovutusikää. Mitään pikkupikkukääpiötä ei kenestäkään jää.


Muistaakseni mainitsin jo korvat...?
Udo ja sisko Willa, jolle asennettu jalkojen tilalle vieterit.

Jokainen koti on harrastava ja kaikilla on "treenipaikat" agilityyn valmistaviin taitoihin painottavilla kursseilla yms. Osa on jo aloittanut ja osalla alkaa vielä tämän vuoden puolella. Pääasiassa tottakai opetellaan elämää ja annetaan pentujen olla myös ihan pentuja.
Me ainakin Udon kanssa nautitaan metsässä käyskentelystä (Pääkslahden luontopolku on tällä hetkellä meidän suosikki, vaihtelevaa maastoa joka on hyvää kehonhallintatreeniä kaiken ikäisille koirille ja sopivan mittaisia reittejä), uimisesta, leikkimisestä, olemisesta, hassuttelusta ja jokapäiväisistä arkisista tilanteista jotka saavat meidät nauramaan. Välillä vähän pikkujätkä koettelee hermoja, nyt on menossa joku vaihe kun kokeillaan rajoja..


Tosiaan siellä Pääkslahdessa käydään usein, oman lauman lisäksi vaihtuvalla seuralla. Viime lauantaina esimerkiksi saatiin Ruskon vieraat eli sisko Willa ja isotäti Myra. Tottakai heidän mukana oli myös isomummo Merri, mutta tämä reitti oli hieman liian haastava 16-vuotiaalle jolla vestibulaarikohtausten jättämä huonohko tasapaino. Muutenhan Merri olisi varmasti tuon matkan jaksanut. Vaikka pois ulkoilusta joutuikin jäämään niin ei varmaan haitannut kun oli saanut sillä aikaa Arton hoivissa paljon herkkuja :)

Pääkslahdessa Hilla, Willa, Myra, Udo ja Kaisa

Mun prinsessat *sydän*

Isosisko Wii on monesti myös meidän lenkkiseurana, meno on välillä sisaruksilla -hmmm....- päätöntä? Eihän meillä mitään riekkumiskuvia ole, näitä pönötysversioita vain.

Hilla, Kaisa, Wii ja Udo, taas ollaan Pääkslahdessa

On niin hienoa että Hilla 13,5 vuotta kulkee edelleen mukana kävelyillä. Se saakin niin kauan kuin se vain haluaa ja jaksaa. Välillä se spurttailee ja välillä haahuilee vähän muita hitaammin. Kotona se saa hömpöttelykohtauksiaan missä lelut saavat kyytiä kunnon ärinöiden säestämänä. Kuulo on jollain tapaa heikentynyt, eikä se ole mitään "kuulo palautuu kun jääkaapin ovi aukeaa". Kun sitä huutelee sisälle pihalta niin ei välttämättä reagoi, silloin Udo käy "paimentamassa" sen liikkeelle mun suuntaan, juoksee Hillan taakse ja tökkäisee kuonolla takapuoleen niin että Hilla tajuaa lähteä liikkeelle. Eikä se aina kuule kun pyydän syömään tai lenkille. Eikä niissäkään ole kyse haluttomuudesta. Välillä se nukkuessaan ei herää jos vaikka kävelen viereen tai muuta äänekästä tapahtuu lähellä.


Espoon Tremanskärrissa meillä oli seurana Nuttu, Noppa, Sanni ja Paavo. Ja heidän omistajansa myös :)

Oman kylän rantareitiltä, mun pojat *ja taas sydän*

Tremanskärr, koko perhe tihkusadelenkillä

Sellaista tällä erää :)









maanantai 27. elokuuta 2018

Terveyttä & paimennusta

Viime vuoden pentueesta on nyt 3/5 käynyt jo luustokuvissa + muissa tarkastuksissa, suurkiitokset omistajille!
Hertan (P. Pala Rauhaa) selkälausuntoa vielä odotellaan, kuvissa käynnistä on nyt reilu pari viikkoa.


Kaisa, Rio ja Udo
Tämän pentueen Rio (Pilvimarjan Rio Ohoi) kävi eilen 26.8.2018 epävirallisessa paimennustaipumustestissä ja suoritti sen hyväksytysti. Tosi hienoa :)
Rio on käynyt lampailla aiemminkin ja testissäkin suositeltiin harrastuksen jatkamista. Rio myös tokoilee, temppuilee ja treenaa agilitya eli on aika monitoimipoika!













Tiuhti (P. Mitä Kuuluu) kävi äskettäin kylässä, ei oltukaan nähty kuin viime syksynä viimeksi joten kiva kun kävitte näyttäytymässä. Tiuhti treenaa omistajansa Maisan kanssa agilitya, upeaa työtä on nuori Maisa koiransa kanssa tehnyt :) Talvella he olivat myös esiintymässä lapsi&koira -luennolla Heiluvan Hännän 10vuotisjuhlassa. Ja ihan pian on myös ensimmäisen näyttelyn aika!



Tiuhti

Hyppytekniikkakoulutus, osa 1